Menu

Kulutuksen ja jätteen vähentäminen

Kuluttajien päivittäisillä teoilla todella on väliä kestävän kehityksen aikaansaamisessa sekä toisaalta myös laajemman ilmastonmuutoksen hallinnassa. Kotitaloudet ovat nimittäin merkittäviä saastuttajia. Kulutusta ja päästöjä voidaan vähentää monilla teoilla, esimerkiksi syömällä luomuruokaa, välttämällä turhaa energiankulutusta – laittamalla esimerkiksi tv:n kiinni tai oma suosikki Lucky nugget mobile kasino tauolle – ja kierrättämällä. Tekojen summa voi olla merkittävä esimerkiksi päästöjen vähentämisen ja kuluttamisen kannalta. Kuluttajilla on valtaa vihreissä teoissa, ja jokainen meistä voi osallistua talkoisiin tekemällä vihreitä valintoja. Aina kaiken ei tarvitse osua nappiin, mutta suunta tässä on kuitenkin tärkeä.

Kulutuksen vähentäminen

Kulutuksen vähentäminen kuulostaa yksinkertaiselta – kuluta yksinkertaisesti vähemmän kuin ennen. Kulutuksen vähentäminen onkin yleensä helpompaa kuin ajatellaan, sillä nyky-yhteiskunnassa kulutamme jopa huomattavasti enemmän kuin tarve vaatii. Kiinnittämällä huomiota ruokahävikkiin, ostamalla laadukasta mutta vähemmän ja pohtimalla omia todellisia tarpeitamme voimme vaikuttaa omaan kulutuksen määrään jopa merkittävästi.

Kulutuksen vähentämisen lisäksi voimme kuluttaa vähemmän. Ostamalla laadukasta tavaraa ja vaatteita voidaan jatkuvalta ostamiselta välttyä. Laadukkaat tavarat ja vaatteet kestävät pidempään, ja ovat muutenkin usein ekologisempi vaihtoehto sekundan sijasta. Usein sanotaan, että ei ole varaa ostaa laadukasta, vaikka tosiasiassa meillä ei ole varaa ostaa turhaa.

Kaikkien ei välttämättä tarvitse ryhtyä kasvisyöjiksi, mutta lisäämällä luomuruoan määrää voidaan omaa hiilijalanjälkeä pienentää entisestään. Yleensä tällaisia muutoksia ei edes tarvitse tehdä hampaat irvessä, sillä luomuruoka on periaatteessa kaikkien ulottuvilla, kunhan tehdään muutoin järkeviä valintoja. Monella on varaa myös syödä vähemmän, mutta laadukkaasti – tällä voi olla positiivisia vaikutuksia myös terveyteen. Usein terveys ja ekoteot kulkevatkin käsi kädessä.

Säästä energiatehokkaalla kodilla

Kotitaloudet ovat merkittäviä saastuttajia juuri energiankäyttöön liittyvillä tekijöillä. Lämmitys, vesi ja sähkönkäyttö ovat usein turhaan liian korkealla tasolla. Jokainen voi säätää pattereita sopivalle kulutustasolle, eikä jokaisen kodin masiinan tarvitse olla samaan aikaan päällä. Voidaan valita, katsotaanko tv:tä vai pelataanko nettikasinolla. Kaikkea ei siis tarvitse tehdä samaan aikaan.

Jätteen määrää voidaan vähentää säästämällä esimerkiksi ruokahävikissä ja käyttämällä kotona mahdollisuuksien mukaan järkeviä pakkausmateriaaleja. Jäte vähenee myös automaattisesti, kun kulutetaan vähemmän. Järkeistämällä omaa toimintaa jätteen ja kulutuksen vähentäminen on helppoa.